Dokumentointi käsityön opetuksessa

Käsityöprosessin dokumentointi (S4) voi tapahtua monin eri tavoin. Dokumentointi vahvistaa oppilaan kokemusta oppimisen omistamisesta, tarjoaa tilaisuuksia kokonaisuuksien hallinnan opetteluun ja toimii myös arvioinnin välineenä.

Lapsi on koristellut pulpetin kannen suojuksen piirroksilla

Kuva: Niina Rodionoff

Dokumentointi on kuvan ja kuvailun tallentamista

Dokumentointi on parhaimmillaan kaikkien niiden ratkaisevien ja tulokseen vaikuttavien seikkojen tunnistamista ja muistiin merkitsemistä, jotka esiintyvät prosessin aikana. Kuvin ja kuvailuin tallennettu toiminta on dokumentointia yksinkertaisimmillaan; lisänä kertomuksessa ovat ulkopuolisten huomiot ja mahdollinen vuoropuhelu tekijän kanssa. Dokumentointi on siis oppimisprosessin näkyväksi tekemistä askel askeleelta tai harppauksin, riippuen oppijan senhetkisistä valmiuksista.

Välineellä on väliä

Dokumentoinnin välineet vaihtelevat kynästä tablettiin, fokus yksilöstä yhteisöön ja taltioinnin suorittajana voi olla taltioinnin kohde itse tai ulkopuolinen. Toteutus on mahdollinen perinteisillä vihkoilla lokikirjan omaisesti rikastettuna piirrosten ja valokuvien avulla, postereiden, esitteen tai kirjasen muodossa luokan ja koulun varustuksen tarjoamissa raameissa. Tieto- ja viestintävälineiden tarjoamat mahdollisuudet puolestaan innostavat siirtymään astetta monipuolisempiin vaihtoehtoihin, jolloin toteutus nopeutuu, kohdeyleisö laajenee, vastavuoroisuus mahdollistuu ja muokattavuus on aivan omaa luokkaansa. Dokumentoinnin rakentamaa tarinaa, tekijän pohdintoja ja päätöksiä voidaan päästä seuraamaan e-portfolioiden, blogien ja muiden sähköisten tuotosten muodossa.

Sopimuksellista toimintaa

Pedagogisesti orientoitunut dokumentointi sisältää jo alkutaipaleella useita sopimuksia; on tehtävä päätöksiä tekijästä, aikataulusta ja säilytyksestä. Taltiointia voi tehdä oppilas itse, parityönä luokkakaverin kanssa, ryhmätyönä tai vaikka opettajan avustuksella. Valitessaan tallennettavat kohteet oppilas antaa näytteen maailmastaan, osaamisestaan ja ymmärryksestään käsillä olevasta asiasta. Ennen taltiointia oppilas on jo tehnyt suuntaa-antavia päätöksiä muun muassa tarkkailun kohteen rajaamisesta, näytteiden lukumäärästä ja kuvaamistiheydestä. Taltioinnin aikataulu voi muotoutua myös työskennellessä, jolloin kuvaaminen ja kuvailu rytmittyvät työn edistymisen tahdissa. On myös mahdollista, ja ainakin aluksi nuorempien oppilaiden kohdalla suositeltavaa, opettaa selkeän rytmin avulla (oppitunnin alussa/lopussa) oppilaita muistamaan näytteiden kerääminen. Innokas oman tuotteen suunnittelu ja valmistaminen voi imaista kaiken huomioin, jolloin taltiointi harmillisesti unohtuu. Säilytyksen valinnassa puolestaan päätetään taltioinnin paikka; halutaanko dokumentointi säilyttää kansiossa, koneella, netissä tai pilvipalvelussa. Säilytyksen valintaan vaikuttaa tietenkin dokumentoinnin välineen lisäksi muun muassa säilytyspaikan käyttöominaisuudet ja dokumentoijan valmiudet.

Omistajalla on oikeuksia

Dokumentoinnin aktiivisin toimija on oppilas, jolle kuuluu myös tuotoksen ja oman oppimisensa omistajuus. Itse tuotettu dokumentointi vahvistaa sekä oppimisen omistamisen kokemusta että tarjoaa näköaloja oppimisen laajentamiseksi. Tekijällä on luonnollisesti oikeus ja mahdollisuus rajata yleisöään ja päättää jakamansa materiaalin levittämisestä halunsa tai saadun ohjeistuksen mukaisesti. Esimerkiksi arkaluontoisten epäonnistumisten pohdintoja ei liene hedelmällistä jakaa suurelle yleisölle. Kuitenkin juuri jaettuna dokumentoinnista tulee todistusaineiston lisäksi tehokas kommunikointiväline, joka tarjoaa mahdollisuuden päästä katsomaan tarkemmin tekijänsä ajattelua.

Työvälineenä myös arvioinnissa

Oppimisen dokumentointi ohjaa oppilasta näkemään oman prosessinsa kokonaisvaltaisesti suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin kautta. Se todentaa oppilaan kehittymisen vaiheittain ja toimii siten myös arvioinnin välineenä. Taltioitu työskentely, niin sanottu todistusaineisto, mahdollistaa sekä oppilaalle omaan työskentelyynsä palaamisen ja itsearvioinnin että toisille oppilaille vertaisarvioinnin. Oppilaan on helpompi antaa palautetta itselleen tai toiselle, kun arviointi perustuu aineistoon eikä mielikuviin tai pelkästään valmiiseen tuotokseen. Dokumentointi paljastaa pitkällä aikavälillä myös joidenkin osa-alueiden heikkoudet tai toiminnan painottumisen. Lisäksi kun opettajan antama palaute ja arviointi perustuu selkeisiin tapauskuvauksiin (teksteihin/kuviin) korjaavaa palautetta on helpompi avata oppilaalle ja oppilaan on puolestaan helpompi ymmärtää annettua palautetta.

Kokonainen tarina

Dokumentoinnissa oppimisen vaiheista muodostuu tarinallinen kokonaisuus, jossa uudet opittavat käsitteet ja toiminta kytkeytyvät toisiinsa. Kokonaisuuksien muistaminen on helpompaa, kuten myös muistista palauttaminen. Dokumentointi vahvistaa alan käsitteiden hallintaa, koska kirjoittaessaan oppilas joutuu pakostakin toistamaan opittavan asian. Lisäksi kokonaisuuksien hallinta varmentuu, kun hajanaisista tunneista linkittyy yhtenäinen tarina ja pitkäjänteinen työskentely johtaa maaliin saakka. Opitut dokumentoinnin taidot ovat osa oppilaan perustaitoja koulussa ja riippumatta myöhemmästä ammatillisesta sijoittumisesta, myös monessa työtehtävässä perusvaatimuksena.

Taustakirjallisuus

Anttila, Pirkko. (2006). Tutkiva toiminta ja ilmaisu, teos, tekeminen. Hamina. Akatiimi.
MacDonald, Margaret. (2007). Toward formative assessment: The use of pedagogical documentation in early elementary classrooms. Early Childhood Research Quarterly 22.2: 232-242.
Seitz, H. (2008). The power of documentation in the early childhood classroom. Young Children, 63(2), 88-93.

Teksti: Auli Saarinen