Käsityön monipuoliset oppimisympäristöt

Oppimista tapahtuu kaikkialla. Koko koulumiljöö kehittää oppilaan käsitystä rakennetusta esineympäristöstämme ja siihen liittyvistä teknologioista. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan oppilaiden erilaisia kiinnostuksen kohteita painotetaan ja korostetaan yhteisöllistä toimintaa. Kuinka mahdollistaa käyttäjälähtöisyys ja yhteisöllisyys tekemättä tasajakoa pehmeisiin ja koviin materiaaleihin, vaikka koulun tilat siihen helposti ohjaavat? Monissa kouluissa käsityöluokkia ei ole mahdollista käyttää alkuopetukseen, vaikka käsityön alkuopetuksen tuntimäärät lisääntyvät. Tällöin kouluun voi esimerkiksi varustaa erillisen pajan alaluokille, jossa välineet ovat valmiina ja likaisempikin työskentely on mahdollista. Mahdollista on myös on varustaa erillinen siirreltävä yksikkö, jossa työkalut ja materiaalit kulkevat mukana. Majanrakennus ja muu luonnossa tehtävä käsityö ja yhteistyö muiden toimijoiden kansassa laajentavat toimintamahdollisuuksia. Mikäli kunnassa ei päätetä sijoittaa lisätunteja yläkoulun käsityöhön, kannattaa yläkoulun käsityöluokkia ja opettajia hyödyntää entistä enemmän myös alakoulun opetuksessa, jos se on mahdollista. Tekstiilityöluokan toimintojen siirto teknisen työn luokan yhteyteen onnistuu monessa koulussa pienellä satsauksella (ks. Käsitäksää-hanke).

Esimerkki yhteisöllisen toiminnan rikkaudesta voi lähteä oppiainetta opettavien opettajien toimesta. Oppiva yhteisö on monipuolisesti tekemisissä keskenään. Yhteistoiminnalliset ja eri oppiaineita yhdistävät projektit vertaisryhmien, eri-ikäisten oppilaiden ja koulun ulkopuolisten tahojen kanssa aukaisevat ovia ympäristön monipuoliseen tarkasteluun. Käsityössä kekseliästä kokeilua ja kehittelyä on vahvistettava. Turvallisuutta luovassa ilmapiirissä virheen tekeminen on sallittua. Turvallisen virtuaalisen yhteisön takaa esimerkiksi Pedanet tai MoViE (Mobile Video Experience), jotka molemmat ovat suomalaisten yliopistojen kehittämiä sosiaalisen median palveluja, joka mahdollistavat yhteisöllisten digitaalisten tarinoiden tekemisen ja jakamisen. Oppimisympäristön tulee tarjota mahdollisuus hyödyntää uusia opetus- ja oppimisprosessin moninaistuvia mahdollisuuksia. Maailmanlaajuisesti koulutuksessa on otettu käyttöön MIT:ssä kehitelty FabLab (fabrication laboratory) -konsepti. Kyseessä on pienimuotoinen työpaja, jossa on tarjolla esimerkiksi laserleikkuri, cnc-jyrsin, vinyylileikkuri, kirjova ompelukone, 3D-tulostin ja erilaista prototyyppien testaamiseen liittyvää elektroniikkaa perinteisten käsityökalujen ohella. Esimerkiksi laserleikkuri on lähtökohdiltaan monimateriaalinen laite. Sillä voi esimerkiksi leikata kankaanpainantaan tarkat sabluunat tai puuttuvat osat robottikouriin. 3D-tulostimella taas syntyy niin nappi paitaan kuin vedin laatikkoon. Tällaisten esivalmistavien laitteiden käyttö liittyy molempien perinteisten käsityön sisältöjen opetukseen. Yhteisöllisesti uuden omaksuminen on helpompaa.

Jotta opettajalle jää oppilaan henkilökohtaisen prosessin ohjaamiseen riittävästi aikaa on opetustiloissa hyvä olla oppilaalle itseohjautuvasti käytettävää materiaalia, esimerkiksi rakentelusarjoja sähköopin ja mekaniikan opetteluun sekä robotiikkaan tutustumiseen, aineistoa materiaalin tuntemukseen, välineitä dokumentointiin ja virikkeitä ideointiin. Työvälineiden selkeä järjestys ja nimikointi auttavat suuntaamaan tarkkuutta. Jotkut asiat on hyvä olla seinätauluna aina näkyvissä. Materiaalien hintatietouteen voi oppimisympäristöllä myös opettaa, merkitsemällä yksikköhinnat näkyviin. Paikallisen opetussuunnitelman laadinta on mahdollisuus miettiä käsityön monipuolisen oppimisympäristön pedagogista toteutusta ja tavoitteiden ja sisällön merkitystä. Oppiaineen nimi on edelleen käsityö, ei käsityömuotoilu eikä teknologia vaan kaikkia näitä yhdessä ja monipuolisesti. Käsityön kehittämisen kannalta on tärkeää että käsityönopettajat tekevät yhteistyötä.