Hyppää pääsisältöön

Teemapäiväkalenteri


Etsitkö inspiraatiota opetuksen suunnitteluun tai varhaiskasvatukseen? Teemapäivien ja -viikkojen avulla nostetaan vuosittain esiin esimerkiksi liikenneturvallisuuteen ja koulurauhaan liittyviä ajankohtaisia aiheita. Materiaalit soveltuvat useiden oppiaineiden opetukseen.

Kevätlukukausi 2021

Lukiolaisia tietokoneen ääreessä.
Meditaitoviikkoa vietetään 8.-12.2.2021
Mediataitoviikon tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Viikko kannusta rohkeasti kokeilemaan ja kehittämään omaa mediakasvatustyötä.

Syyslukukausi 2020

Vain kokeilukeskuksen käyttöön
Koulurauhan julistus 19.8.2020
Koulurauha julistetaan 30. kerran.

Lukuvuoden 2020–2021 valtakunnallinen koulurauhanjulistustapahtuma järjestetään Turussa 19. elokuuta kello 10. Tapahtumaa voi seurata suorana livestriimin kautta. Livestriimin linkki tulee tälle koulurauhan tapahtumasivulle tapahtuma-aamuna.
Vasuista vauhtia -varhaiskasvatukseen
Vasuista vauhtia varhaiskasvatukseen -teemaviikko 31.8.-4.9.
Vasuista vauhtia -tapahtumaa vietetään 31.8-4.9.2020 teemalla "Jokaisen lapsen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen". Juhlistamme tapahtumaa julkaisemalla uutta materiaalia varhaiskasvatuksen henkilöstön tueksi.
Poika ajaa polkupyörää
Liikenneturvallisuusviikko 7.-11.9.2020
Liikenneturvallisuusviikon tavoitteena on innostaa opettajia, oppilaita ja opiskelijoita huoltajineen kaikilla kouluasteilla ottamaan syksyn teemaviikon aikana liikenneturvallisuusasiat käsittelyyn.
Viikolla 37, eli 7.-11.9.2020 vietettävän liikenneturvallisuusviikon teemana on ”Näe ja näy”
EHD2020_kuvituskuva
Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 7-13.9.2020
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema 2020 on Kasvun paikat. Tapahtumissa nostetaan esille kasvun ja oppimisen ympäristöjä, tapoja ja tarinoita. Kulttuuriympäristöpäivät tarjoaa kiinnostavia tapahtumia ympäri Suomen. Kulttuuriympäristöä esitellään myös lukuisin omatoimitapahtumin, verkkonäyttelyin ja kampanjoin. Tervetuloa mukaan yhteisen kulttuuriperinnön juhlintaan!
Karttapallo
Nollapäästöpäivä 21.9.
Nollapäästöpäivää vietetään Suomen kouluissa jälleen syyskuussa. Tältä sivulta löytyy materiaaleja teemapäivän viettoon.

Kansainvälisen Nollapäästöpäivän tavoitteena on antaa maapallolle vapaapäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä, kiinnittää huomiota omien valintojemme aiheuttamiin ilmastovaikutuksiin ja herätellä tekemään kestävämpiä kulutusvalintoja.
Lapsijoukko liikkuu
Euroopan urheiluviikko 23.- 30.9.
Euroopan urheiluviikko (European Week of Sport) on Euroopan komission aloite urheilun ja liikunnan edistämiseksi Euroopassa. Urheiluviikko on suunnattu kaikille iästä, taustasta tai kunnosta riippumatta. Viikon aikana järjestetään lukuisia tapahtumia ja tempauksia yhteisellä #BeActive -tunnuksella. Suomen päätapahtuma on Let's #BeActive -School Action Day, joka järjestetään pääkaupunkiseudun koululaisille Vantaalla 23.9.2020 (virtuaalinen tapahtuma). Päätapahtuman lisäksi Suomessa järjestetään useita alueellista ja paikallisia tapahtumia.
Kottikärrykävelyä
Kodin ja koulun päivä 25.9.
Ilmoita koulusi mukaan vuoden tärkeimpään yhteistyöpäivään, jossa vanhemmat ja huoltajat voivat tutustua lapsen koulun arkeen.
ErasmusDays2020-tapahtuman logo
#ErasmusDays 15.-17.10.
#ErasmusDays on vuosittain järjestettävä kolme päivää kestävä tapahtuma, jonka aikana ympäri Eurooppaa levitetään tietoa Erasmus+ -ohjelman hankkeiden tuloksista ja osallistujien kokemuksista. Kaikki hankkeissa tai vaihtojaksoilla mukana olleet organisaatiot ja yksittäiset henkilöt voivat järjestää oman tapahtuman ja rekisteröidä sen osaksi ErasmusDays -päiviä. Voit myös osallistua #ErasmusDays-päiviin jakamalla Erasmus+ -kokemuksiasi sosiaalisessa mediassa hashtagilla #ErasmusDay
Työskentelyä post it -lapuilla.
Politiikkaviikko 2.-8.11.
Politiikkaviikolla opitaan toiminnallisesti vaikuttamisesta kunnissa ja kaupungeissa. Kunnissa päätetään monista nuorten elämään vaikuttavista asioista: kouluista, terveydenhuollosta, julkisesta liikenteestä, kirjastoista, puistoista ja nuorisotiloista, harrastusmahdollisuuksista. Samaan aikaan monissa kunnissa nuorten määrä laskee.

Politiikkaviikon pääjuttu on järjestää Unelmien kunta -keskustelu nuorten ja paikallisten päättäjien kanssa. Keskustelussa nuoret ja kuntapäättäjät kohtaavat tasavertaisina ja puhuvat siitä, minkälaisessa kaupungissa tai kunnassa he haluavat asua. Ilmoittautuminen alkaa toukokuussa!
Spoofy
Lokakuu on Euroopan kyberturvallisuuskuukausi
Lokakuussa vietetään koko Euroopan laajuista kyberturvallisuuskuukautta. Ota teemakuukausi huomioon opetuksessa ja hyödynnä kyberturvallisuustaitojen opettamisessa Spoofy-peliä. Spoofy on viihteellinen oppimispeli, joka tutustuttaa lapset kyberturvallisuuden sanastoihin ja ilmiöihin. Opettajan opas, lisämateriaali sekä kybersankari-diplomi ovat kaikki ladattavissa ilmaiseksi osoitteessa spoofy.fi/opettajille

Spoofy on CGI:n tarjoama peli, joka on toteutettu yhteistyössä Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen, Valtion kehitysyhtiö Vaken, Opetushallituksen, Nordean sekä Espoon, Turun ja Jyväskylän kaupunkien kanssa.

Kevätlukukausi 2020

Kuvituskuva: Lapset tekevät tietokoneella ryhmätyötä
Mediataitoviikko 10.-16.2.2020.
Mediataitoviikko on vuosittainen mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Seuraava Mediataitoviikko järjestetään 10.-16.2.2020.
Kuvituskuva, aikuisopiskelijat tekevät ryhmätyötä
Kansallinen veteraanipäivä 27.4.2020
Kansallista veteraanipäivää vietetään huhtikuun 27. päivänä muistoksi sodan päättymisestä ja rauhan alkamisesta. Juhlan kanssa oppilaiden kanssa voidaan pitää teema-aiheisia oppitunteja, näyttelyitä, juhlatilaisuuksia ja toiminnallisia tapahtumia sekä katsoa teemaan liittyviä elokuvia.
Mikael Agricolan päivä
Agricolan päivä 9.4. - Retkiä Agricolan maailmaan -luentosarjan videot
Mikael Agricola -seuran järjesti helmi-maaliskuussa 2020 Helsingissä ja Turussa luentosarjan Retkiä Agricolan maailmaan. Kansallisarkiston toteuttamat videotallenteet ovat nyt katsottavissa Kansallisarkiston ja Mikael Agricola -seuran sivustoilla.

Syyslukukausi 2019

Kuvituskuva, nuoret juttelevat ulkona
Koulurauhan julistus 20.8.
Lukuvuoden 2019-2020 valtakunnallinen Koulurauha julistetaan 20.8. Kajaanissa klo 12. Koulurauhan rakentaminen jatkuu kuitenkin koko kouluvuoden ajan – tavoitteena on, että jokaisella kouluyhteisön jäsenellä olisi koulussa hyvä olla.
kuvitus: vasuista vauhtia
Vasuista vauhtia -tapahtumapäivää vietetään jälleen 5.9.2019.
Tämän vuoden teemana on ”Varhaiskasvatus lapsen silmin”. Teemapäivänä tehdään yhdessä näkyväksi, miltä elämä varhaiskasvatuksessa näyttää ja tuntuu lapsen kokemana. Toteutuksessa vain luovuus on rajana!
Kuvituskuva, pyöräily
Liikenneturvallisuusviikko 9.-13.9.
Liikenneturvallisuusviikon tavoitteena on innostaa opettajia, oppilaita ja opiskelijoita huoltajineen kaikilla kouluasteilla ottamaan syksyn teemaviikon aikana liikenneturvallisuusasiat käsittelyyn.
Kuvituskuva, lapset pyöräilemässä
Nollapäästöpäivä 20-21.9.
Kansainvälistä nollapäästöpäivää vietetään jälleen syyskuussa. Nollapäästöpäivän tavoitteena on antaa maapallolle vapaapäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja kiinnittää huomiota haitallisiin päästöihin. Tältä sivulta löydät opetusta tukevia materiaaleja teemapäivän viettoon.
Kottikärrykävelyä
Kodin ja Koulun Päivä 27.9.
Ilmoita koulusi mukaan vuoden tärkeimpään yhteistyöpäivään, jossa vanhemmat ja huoltajat voivat tutustua lapsen koulun arkeen. Ilmoittaudu mukaan 16.8. mennessä, niin saat maksuttoman tuotepaketin tukemaan päivän viettoa.
EHD 2020
Euroopan kulttuuriympäristöpäivät
Vuonna 2020 Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään teemalla Kasvun paikat. Teemaviikko on ensi vuonna Suomessa 7.–13.9.2020, mutta tapahtumia voi järjestää ympäri vuoden. Teema tarjoaa hyvän tilaisuuden viettää kulttuuriympäristöpäivää kouluissa. Oppilaat voivat osallistua myös syksyllä 2020 avattavaan Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailuun.
Euroopan kieltenpäivä
Euroopan kielten päivä 26.9.
Euroopan kielten päivää vietetään vuosittain 26. syyskuuta. Päivän tavoitteena on tuoda esiin Euroopan kielellistä rikkautta ja innostaa opiskelemaan kieliä. Euroopassa puhutaan yli 200 kieltä ja jokainen niistä on arvokas.
ErasmusDays 2019 -banneri
#ErasmusDays 10.-12.10.2019
ErasmusDays on kolme päivää kestävä tapahtuma, jonka aikana eri puolilla Eurooppaa levitetään tietoa Erasmus+ -ohjelmaan kuuluvien koulutus-, nuoriso- ja liikuntahankkeiden kokemuksista ja opeista. Kaikki hankkeissa tai vaihtojaksoilla mukana olleet organisaatiot ja henkilöt voivat järjestää oman tapahtumansa ja rekisteröidä sen osaksi ErasmusDays -päiviä.
Politiikkaviikko
Politiikkaviikko
Politiikkaviikko on valtakunnallinen teemaviikko, joka kannustaa nuoria tutustumaan politiikkaan ja vaikuttamaan itse. Ilmoita nuorten ryhmä mukaan!
Maailman suurin vanhempainilta
Maailman suurin vanhempainilta 12.11.
Varaa aika koululle syyslukukauden kalenteriin ja ilmoita päivämäärästä koulun opettajille ja vanhemmille. Maailman suurimman vanhempainillan livelähetyksen verkkokeskustelu järjestetään 12.11. klo 18–19.30. Teemana on viisaampi viestintä kotona, koulussa ja verkossa.
Kuvituskuva, opettaja näyttää neuvoo lasta
Lapsen oikeuksien viikko 18.-22.11. - Lapsen oikeus olla oma itsensä
Lapsen oikeuksien viikko on kouluille suunnattu toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää lapsen oikeuksien tunnettuutta oppilaiden, opettajien ja kouluhenkilökunnan keskuudessa yhteisen tekemisen kautta.